Oppimisen tuki lukiossa
Eiran aikuislukiossa on mahdollista saada oppimisen tukea, jos opiskelun edellytykset ovat heikentyneet sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi. Oppimisen tuen tarkoituksena on tukea opiskelijaa lukio-opintojen suorittamisessa.
Opiskelu lukiossa
Eirassa et jää yksin – tukea jokaiseen elämäntilanteeseen
Opiskelija voi olla tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan, tai tuen tarve voi johtua esimerkiksi kielellisistä, matemaattisista tai tarkkaavaisuuden ongelmista tai opiskelutaitojen puutteista. Se voi liittyä myös sairauden tai vamman aiheuttamiin oppimisvaikeuksiin tai sosiaalisiin, mielenterveyden tai elämäntilanteen vaikeuksiin.
Eirassa on mahdollisuus suunnitella opinnoista omaan elämäntilanteeseen sopivat hyödyntämällä monipuolista opintotarjontaa, mahdollisuutta valita itselle sopiva opiskelumuoto ja opiskella itselle sopivalla opiskelutahdilla. Kaiken Eirassa järjestettävän tuen tarkoituksena on tukea opiskelijaa lukio-opintojen suorittamisessa ja jatko-opinnoissa sekä edistää opiskelijan hyvinvointia ja jaksamista. Tuki järjestetään ottaen huomioon opiskelijan omat lähtökohdat, vahvuudet ja kehitystarpeet.
Oppimisen tuki lukiossa
Suomen kieli ja kirjallisuus (ÄI)
Mukaan voi tulla milloin vain, halutessaan voi kertailla ja harjoitella vain tiettyjä asioita (esim. pilkut) tekemättä opintojaksoa kokonaan.
Lukioäidinkielen perusteet hitaampaan tahtiin (ÄI01+02+03).
3. ja 4. jakso (Laivuri, ma+ke klo 10.30–11.50)
Vankka perusta äidinkielen opinnoille! Sisällöt ovat samat kuin kahdella ensimmäisellä opintojaksolla, mutta kahden jakson pituisella opintojaksolla opetetaan syventäen ja hitaampaan tahtiin.
Yhteyshenkilö Leena Hietalahti, kaikille 40 minuutin lisäaika loppukokeessa.
Suomi toisena kielenä (S2)
Periodissa 1 on tarjolla opintojakso S20, jolla vahvistetaan lukio-opinnoissa tarvittavaa kielitaitoa.
Kielen tuki historian ja yhteiskuntaopin opintojaksoilla
Lukuvuonna 2025-26 on tarjolla seuraavat historian, yhteiskuntaopin ja ET:n opintojaksot, joissa on koko opintojakson ajan mukana kielen tuki ja kaksi opettajaa (reaaliaineen opettaja ja suomen opettaja). Reaalin opintojakson asioiden lisäksi opintojaksolla harjoitellaan oppiaineen tekstien lukemista ja kirjoittamista.
Jakso 1: HI01 ti & to klo 14.10-15.30
Jakso 2: HI01 ti & to klo 10.30-11.50
Jakso 3: HI02 ti & to klo 10.30-11.50
Jakso 4: HI02 ti & to klo 12.30-13.50 ja ET01 ti & to 14.10-15.30
Jakso 5: YH01 ti & to klo 14.10-15.30
Yhteyshenkilö: Paula Laakkonen
Ruotsi (RUB)
Ruotsin opintojaksot kerraten
Näillä kursseilla pääset opiskelemaan ruotsia rauhallisemmassa tahdissa perusasioita kerraten. Opintojakson arvioinnissa painotus on yrittämisellä, tuntityöllä ja kotityöllä. Opintojaksojen kierto alkaa alusta 2. jaksossa.
RUB14+rak 2
1. jakso, MA, TI ja KE klo 8.50 L212. RUB11-2 tulee olla suoritettu. RUB13 ei ole pakollinen.
RUB11+2+0
2. ja 3. jakso, MA, TI ja KE 8.50 L212
RUB13+rak1
5. jakso, MA, TI ja KE 8.50 L212
Ruotsi omaan tahtiin (RUB11-RUB15)
Oppitunti torstaisin klo 8.50–10.10 L212
Omaan tahtiin opintojaksot sopivat sinulle, joka haluat suorittaa opintoja jaksoon sitomattomasti nopeammassa tai hitaammassa tahdissa. Omaan tahtiin opiskelu sopii sinulle myös, jos koet ruotsin vaikeaksi tai sinulla on opillisia haasteita. Yhden ison koealueen sijaan opiskelet pienen osan kerrallaan. Ei stressiä koeviikon isosta kokeesta, jossa on hallittava koko opintojakson sisältö yhdellä kertaa. Omaan tahtiin opetuksessa voit opiskella etänä tai valita vaihtoehtoisesti lähiopetuksen
Ruotsin läksytuki
Tule tekemään läksyjä ja kirjoittamaan kotiaineita. Tunti on torstaisin klo 8.50–10.10 luokassa L212.
Yhteyshenkilö Heini Pitkänen
Matematiikka (MAA ja MAB)
Ma ja ke klo 11.50-12.30 Laivurinkatu, Mediateekki, 1 krs.
Matematiikka omaan tahtiin
Lähiopetus maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 14:10-16:10 Laivurinkadulla luokassa L402. Ota mukaan oma tietokone ja kuulokkeet. Yhteyshenkilö: opettaja Roy Heino.
Lähiopetus tiistaisin ja torstaisin klo 12:30 luokassa L402. Yhteyshenkilö Toni Tran.
Etäopiskelu on myös mahdollista Zoomin kautta maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 17:10. Yhteyshenkilö Toni Tran.
Laskupaja
Omaan tahtiin -opetuksen yhteydessä järjestetään laskupaja, johon voi tulla tekemään tehtäviä ja saamaan lisäapua opiskelitpa millä opintojaksolla tahansa (ei tarvitse olla ilmoittautunut omaan tahtiin -opintoihin).
Ma ja ke: laskupaja alkaa klo 15 (opettaja Roy Heino)
Ti ja to: aina omaan tahtiin -opetuksen aikana (opettaja Toni Tran)
Matematiikan x-ryhmä
Tässä ryhmässä pääset opiskelemaan matematiikka rauhalliseen tahtiin perusasioita ja hyvää laskurutiinia korostaen. Ryhmä sopii erityisen hyvin sellaisille, jotka kokevat matikan haastavaksi tai jopa ahdistavaksi, tai joilla on puutteita perustaidoissa. Ryhmässä on mahdollista suorittaa ensimmäiset matikan opintojaksot MA0 ja MAY1, jonka jälkeen voi valita pitkän tai lyhyen matikan. 4. jakson alusta ryhmä jatkaa lyhyen matikan kursseina. Erityisopettaja on mukana osalla oppitunneista ja ryhmässä on mahdollista kartoittaa opiskelua tukevien erityisjärjestelyiden tarvetta.
HUOM! Ryhmään ilmoittautuminen tapahtuu vain matematiikan opettaja Maria Sivénin, erityisopettajien tai oman oppilaanohjaajan kautta.
Yhteyshenkilö: opettaja Maria Sivén
MAB03x 5. jakso, TI ja TO klo 12.30 L401
Yhteiskuntaoppi ja opiskelutaidot (YH01 ja OT)
Yhteiskuntaoppi 1 & opiskelutaidot (4 op) opiskellaan toisessa ja kolmannessa jaksossa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12.30. Opintojaksolla edetään sisällöissä hitaammin kuin tavallisella YH01-opintojaksolla. Samalla harjoitellaan yhteiskuntaopille tyypillisten tekstien lukemista sekä erilaisia tehtävätyyppejä. Opintojaksosta on yleisemminkin hyötyä erityisesti reaaliaineiden opiskelussa.
Yhteyshenkilö: Hanna Toikkanen-Maher
Kielen tuki historian ja yhteiskuntaopin opintojaksoilla
Jaksolla 5 on tarjolla YH01-opintojakso, jolla on koko opintojakson ajan mukana kielen tuki ja kaksi opettajaa (yhteiskuntaopin opettaja ja suomen opettaja). Yhteiskuntaopin asioiden lisäksi opintojaksolla harjoitellaan oppiaineen tekstien lukemista ja kirjoittamista.
Jakso 5: YH01 ti & to klo 14.10-15.30
Yhteyshenkilö: Paula Laakkonen
Historia (HI)
Lukuvuonna 2025-26 on tarjolla seuraavat historian opintojaksot, joilla on koko opintojakson ajan mukana kielen tuki ja kaksi opettajaa (historian opettaja ja suomen opettaja). Historian asioiden lisäksi opintojaksolla harjoitellaan oppiaineen tekstien lukemista ja kirjoittamista.
Jakso 1: HI01 ti & to klo 14.10-15.30
Jakso 2: HI01 ti & to klo 10.30 – 11.50
Jakso 3: HI02 ti & to klo 10.30 – 11.50
Jakso 4: HI02 ti & to klo 12.30 – 13.50
Yhteyshenkilö: Paula Laakkonen
Tietotekniikka (IT)
Tunneilta saat apua ja tukea tietokoneongelmiisi. Käy täällä esimerkiksi harjoittelemassa koneesi käynnistämistä Abittiin. Tunnit ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 14.10–15.30 luokassa L106.
Yhteyshenkilö Jan Eriksson
Fysiikka (FY)
Tunnit tiistaisin ja torstaisin klo 12.30-13.50, L402
Omaan tahtiin antaa opiskelijoille mahdollisuuden käyttää sen ajan opiskeluun minkä tarvitsee. Opintojaksoja ei ole sidottu jaksoihin, joten asioita voi opiskella kaikessa rauhassa itselleen mielekkäimmällä tavalla. Monipuoliset ilmaiset opiskelumateriaalit sekä opettajan tuki auttavat opiskelijaa saamaan kurssin suoritetuksi.
”Tuntuu, että sain enemmän opetusta omaan tahtiin kurssilla kuin perinteisellä kurssilla.”, on tullut palautteena useasti. Opiskelija saakin opetusta juuri siihen itselleen vaikeaan asiaan.
Tukimuotoja omaan tahtiin kurssilla
Polku saavuttaa arvosanan 5 (suorittaa sovitut vähimmäisvaatimukset kurssilta)
Toiveiden mukaiset opetustuokiot
Yksilöllinen neuvonta
Tukeminen opiskelusuunnitelman tekemisessä
Mahdollisuus harjoitella perusasioita lähes rajattomasti
Mahdollisuus suorittaa kokeita joustavasti. Hiljaisessa tilassa tai täysin etänä.
Arviointi perustuu moninaiseen näyttöön, joten pelkästä loppukokeesta ei tarvitse stressata.
Tukimuotojen toteutus vaatii tietenkin opiskelijan aktiivisuutta kertoa tarpeistaan. Tai sitten erityisopettajan yhteydenottoa, jolloin voidaan keskustella minkälainen tuki tulisi kyseeseen.
Kaikissa tukitoimissa on hyvä muistaa, että opettaja ei voi tehdä opiskelua opiskelijan puolesta. Häntä voi tukea, auttaa ja ohjata oikeaan suuntaan, mutta lopulta hänen pitää suoriutua vähimmäisvaatimuksista itse.
Lähikurssien tukimuododot oppitunneilla ja kokeissa
Lähtökohta tukimuotoja tarvittaessa on sopia erityisopettajan/aineopettajan kanssa ennen opintojakson alkua tarvittavasta tuesta tapauskohtaisesti.
Yhteyshenkilö Tapio Salminen
Englanti (ENA)
Omaan tahtiin opintojaksot sopivat sinulle, joka haluat suorittaa opintoja jaksoon sitomattomasti nopeammassa tai hitaammassa tahdissa. Omaan tahtiin opiskelu sopii sinulle myös, jos koet englannin vaikeaksi tai sinulla on opillisia haasteita. Voit valita, opiskeletko koko opintojakson sisällöt kerralla vai pienissä osissa. Ei tarvitse stressata koeviikon isosta kokeesta, jossa on hallittava koko opintojakson sisältö yhdellä kertaa. Omaan tahtiin opetuksessa voit opiskella kotona itsenäisesti tai luokassa opettajan avustamana.
Omaan tahtiin -tunnit pidetään tiistaisin ja torstaisin klo 12.30-13.50 ja 14.10-15.30 luokassa L210. Voit osallistua vapaasti kummalle tahansa tunnille. Tunneille voi myös tulla vaikkapa tekemään läksyjä, kysymään yksittäisistä asioista tai englannin opiskelusta ylipäänsä. Tervetuloa!
Yhteyshenkilö Henrik Hakala
Kemia (KE)
Tiistaisin ja torstaisin klo 15.40 kemianluokassa L408.
Omaan tahtiin -opinnot antaa mahdollisuuden niille opiskelijoille, joilla on haasteita kemian opinnoissa, käyttää opiskeluun tarvitsemansa ajan. Opintoja ei ole sidottu jaksoihin, joten asioita voi opiskella kaikessa rauhassa itselleen mielekkäimmällä vauhdilla. Monipuoliset ilmaiset opiskelumateriaalit sekä opettajan tuki auttavat opiskelijaa saamaan kurssin suoritetuksi.
Yhteyshenkilö Leo Virtanen
Biologia ja opiskelutaidot (BI01 ja OT)
Yhteyshenkilö: Katri Ruohomäki