Ohjeita ylioppilastutkinnon suorittamiseen
Ylioppilaskirjoituksiin voivat osallistua Eiran aikuislukion opiskelijat, jotka ovat suorittaneet vaadittavat lukio-opinnot tai ovat riittävän pitkällä opinnoissaan.
Lisäksi ylioppilaskirjoituksiin voivat tietyin ehdoin osallistua myös yksittäisiä kokeita suorittavat sekä ylioppilaskokeiden korottajat ja täydentäjät. Ylioppilastutkinto on kypsyyskoe. Ylioppilaskokeiden tehtävät laaditaan lukion pakollisista ja syventävistä opinnoista.
YO-infot
Ylioppilastutkinnon rakenne ja valmistumisen edellytykset
Ylioppilastutkinnon voi suorittaa tekemällä kaikki tutkintoon kuuluvat aineet samalla tutkintokerralla (syksyllä tai keväällä) tai hajauttamalla. Tutkinnon voi hajauttaa kahteen tai enintään kolmeen peräkkäiseen tutkintokertaan. Tutkinnon suorittaminen katsotaan aloitetuksi, kun opiskelija ilmoittautuu ensimmäisen kerran johonkin ylioppilastutkinnon kokeeseen.
Ylioppilaaksi valmistuminen edellyttää, että opiskelija on suorittanut hyväksytysti ylioppilastutkinnon sekä saanut valmiiksi joko lukion päättötodistuksen tai ammatillisen perustutkintotodistuksen.
Ajankohtaista ylioppilaskirjoituksista
Kevät 2026
- Ylioppilasjuhlat perjantaina 29.5.2026 klo 18 Ravintola Töölön juhlasalissa (ent. Helsingin kauppakorkeakoulun juhlasali), Runeberginkatu 14-16
Syksy 2026
- YO-infot: Ohjeet ylioppilastutkinnon suorittamiseen ja ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumiseen ma 27.4.2026 klo 17.00-18.00 (ETÄ) tai ti 28.4.2026 klo 14.10-15.30 (ETÄ)
Ylioppilastutkinnon aloittaminen
- Voit aloittaa yo-tutkinnon, kun sinulla on abistatus.
- Kirjaa Wilman opintosuunnitelma -lomakkeelle puuttuvat opinnot ja yo-tutkinnon aineet.
- Selvitä mahdolliset erityisjärjestelyt.
- Osallistu rehtorin yo-infoihin (osa 1 ja osa 2).
- Lue lisätiedot ilmoittautumisesta Wilman tiedotteista.
Ylioppilastutkinto
Ylioppilastutkinnon yleiset määräykset ja ohjeet
Ylioppilastutkinnon rakenne
Osallistumisoikeus
Ilmoittautuminen ylioppilaskirjoituksiin
Opintosuunnitelma
Erityisjärjestelyt ja vieraskielisyys
Ylioppilastutkinnon maksut
Tietokonevaatimukset
Abistatuksen ehdot
Eiran aikuislukiossa on käytössä abistatus, eli ilmoittautumisoikeus ylioppilaskirjoitusten aloittamiseen. Abistatuksen saa, kun opinnot ovat riittävän pitkällä. Ennen kuin ilmoittaudut kirjoituksiin, sinulla tulee olla opintoja tehtynä toista lukuvuotta vastaavan oppimäärän verran eli 60 opintopistettä 88 opintopisteestä (=abistatus). Abistatus tarkastetaan, kun olet ilmoittautumassa ensimmäistä kertaa ylioppilaskirjoituksiin.
Lukio-opiskelija
Kaksoistutkinto-opiskelija
Ammatillisen perustutkinnon suorittanut
Ylioppilastutkinnon korottaminen ja täydentäminen
Hyväksyttyjä ylioppilaskokeita saa uusia rajoituksetta. Saat täydentää yo-tutkintoasi kokeilla, joihin et ole aikaisemmin osallistunut tai jo suoritetun oppiaineen eritasoisella kokeella. Ylimääräistä hylättyä koetta ja pakollista kompensoitua hylättyä koetta voi uusia rajoituksetta.
Ensisijainen paikka korottaa ja/tai täydentää yo-tutkintoa on lukio, josta olet valmistunut.
Eiran aikuislukiossa voit korottaa ja/tai täydentää yo-tutkintoa seuraavissa tapauksissa
- Olet valmistunut ylioppilaaksi Eiran aikuislukiosta
- Lukio, josta olet valmistunut, on (kaikkien seuraavien ehtojen on täytyttävä) lakkautettu, samalla koulutuksenjärjestäjällä ei ole toista lukiota ja Eiran aikuislukio on asuinpaikkasi lähin lukio.
- Muussa tapauksessa
- jos teet vähintään kaksi (2) opintojaksoa per kirjoitettava aine Eiran aikuislukion aineopiskelijana
- opinnot ovat valtakunnallisia opintoja (huom! abikurssit eivät ole valtakunnallisia opintoja)
- opinnot on suoritettu hyväksytysti
- opinnot on suoritettu kuluvan lukuvuoden aikana ja olet tehnyt opinnot ennen yo-ilmoittautumista.
Ilmoittaudu aineopiskelijaksi. Aineopiskelijoiden kirjoitusoikeus katsotaan erikseen jokaisen ilmoittautumisen yhteydessä ja koulu pidättää oikeuden muuttaa näitä ehtoja.