Info

Eiran aikuislukio on Touko Voutilaisen koulusäätiön ylläpitämä vuonna 1962 perustettu yksityinen oppilaitos, joka toimii kahdessa toimipisteessä Etelä-Helsingissä. Koulu tunnettiin aiemmin Käpylän iltaoppikouluna, ja se on jo yli 60 vuoden ajan ollut merkittävä edelläkävijä suomalaisessa aikuiskoulutuksessa.

Eiran aikuislukio – aikuinen meininki!

Eiran aikuislukio on maamme aikuislukioista suurin ja paikka, jossa opiskelu mukautuu aikuisen elämään. Koulun eri opetusyksiköissä opiskelee vuosittain noin 3 000 opiskelijaa, pääosin nuoria aikuisia. Monille Eira on uusi mahdollisuus jatkaa tai saattaa loppuun opinnot silloin, kun aiempi koulupolku on keskeytynyt tai opiskeluun ei ole aiemmin ollut tilaisuutta.

Me Eiran aikuislukiossa uskomme, että jokaisella on oikeus oppia ja onnistua. Siksi syrjäytymisen ehkäisy on kaiken toiminnan taustalla ja yksilöllinen ohjaus ja oppimisen tuki keskeinen osa arkea. Haluamme, että jokainen opiskelija löytää oman suuntansa ja saa kokemuksen siitä, että opiskelu on mahdollista, mielekästä ja kannattavaa.

Lue lisää

Kansainvälisyys

Kansainvälisyys on olennainen osa Eiran aikuislukion arkea. Monikulttuurinen kouluyhteisö, suomen‑ ja englanninkieliset opintopolut sekä Erasmus+‑toiminta tarjoavat opiskelijoille ja henkilöstölle mahdollisuuksia oppia, kehittyä ja avartaa näkökulmia yli rajojen. Kansainvälisyys tukee Eirassa osallisuutta, kotoutumista ja aktiivista kansalaisuutta.

Lue lisää

Töihin meille

Tule mukaan ammattitaitoiseen ja mukavaan joukkoomme. Meillä tehdään työtä hyvällä meiningillä, työkaveria arvostaen ja yhdessä onnistuen. Luotamme henkilöstömme osaamiseen ja toimimme yhtenä joukkueena. Tarjoamme kannustavan esihenkilötyön ja huolehtivan työnantajan – meillä työssä saa viihtyä.

Lue lisää

Yhteystiedot

Ota rohkeasti yhteyttä – me autamme sinua mielellämme! Tältä sivulta löydät Eiran aikuislukion toimipisteiden osoitteet, aukioloajat sekä opintopalveluiden, opinto-ohjaajien ja johdon yhteystiedot.

Lue lisää