Lukuvuosimaksut kolmansista maista tuleville lukion opiskelijoille
Suomessa otetaan käyttöön lukuvuosimaksut 1.8.2026 alkaen toisen asteen opiskelijoille, jotka tulevat EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta (ns. kolmannen maan kansalaiset). Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaista. Lukuvuosimaksut koskevat koko lukiokoulutusta, eli tutkintokoulutusta ja aineopiskelua. Lukiokoulutuksessa lukuvuosimaksun maksavat opiskelijat, joiden oleskelulupa Suomeen myönnetään opiskelun perusteella.